Sampsan blogi
Sampsa
A blog about being a human.
August 2026
September 2026
All posts (15)
Suomalaisena omaan yleisen asenteen, jossa hybrisioperaatioille hymähdellään hassuna, herrojen uutena trendisanana jolla perustella taas milloin mitäkin intoilua. Päätin tarkastaa mistä oikein on kyse, kun niiden perusteella pitäisi nyt muka ryhtyä avoimeen sotaan.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen oppinut kuinka vaikeaksi kuolema on tehty Suomessa. Eläville. Omaisen heräämisestä tuonpuoleiseen on tehty valtava taakka sureville, vaikka kyseessä on kaunis tapahtuma. Vainaja saa vihdoin maistaa koko elämänsä hedelmää. Kuoleman seuraaminen on todella pysäyttävä tapahtuma....
Muista, että kokiessasi mitään muuta kuin kaiken sisällään pitävää, kaiken läpi uuttuvaa pyyteetöntä Rakkautta harhailet.
Opettelin kirjoittamaan fiktiota, selittämättömiä tarinoita. Se on mielestäni fiktion ja asiatekstin, tai tietokirjallisuuden suurin ero. Fiktiossa tarinaa ei selitetä ja kirjoitus ymmärretään tarinaksi.
Kaikki myytit ja ihmisen keksimät jumaluudet ovat tarinoita, itsen keksimiä satuja joita se pitää tosina, koska se ei tiedä, koska se on tietämätön. Ja ihmisiä on varoitettu siitä, aina. Mutta itse ei usko.
Vuosi sitten tein sen ensimmäisen kerran. Sain kauan, vuosia, kirjoittamani romaanin valmiiksi. Tai siis niin valmiiksi, että koin aiheelliseksi lähettää sen ensimmäisille kustantamoille näytille. 'Mitäs sanotte, aika hyvä, auttakees viimeistelemään.'
Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne. Olen kirjoittanut jo, joka päivä, mutta kynällä. Jostain se vain tuli, netistä, maininta päivyrin kirjoittamisesta ja sitten eksyin Redditin Basic bullet journals-sivulle. Olen kirjoittanut päiväkirjoja, monta täyttä kirjaa, jo lähemmäs kymmenen vuotta. Viimeiset kolme vuotta on...
En ole buffetheebo. Syön kevyitä eväitä ja säästän rahat lautaan ja muurariin. Välillä revittelen ja otan mukaan lämpimän ruoan eli tämän maailman helpoimman, ravitsevan ja loputtomasti muunneltavan bulgurlounaan.
Löydä uusi linkki videoon Yksinolon voimasta, jossa taiteilija Johann Moolman puhuu rauhallisia viisauksia elämästä, uuteen tutkimukseen Rooman klubin päivitetystä romahdusennusteesta, pari uutta kirjablogia ja kaksi kivaa blogihakemistoa.
Lainauksia ennen kuolemaa kuolemisesta Pyhästä koraanista ja suufipyhimyksiltä.
En saa aukaista nettiä, muistutan itselleni ja avaan Areenan etsien eilisiltaisen pääuutislähetyksen Trumppeineen ja Putineineen. En tiedä onko se parempi vaihtoehto mutta niin olen päättänyt. Täytän mukin kahvilla. Nykyään tulee hyvälle mielelle, jos löytää kahvia alennuksesta. Ajat ovat kovat, uutisissa sanotaan...
Page 1 of 2